skip to Main Content
Menu
Asuntojen Hinnoista Suomessa

Asuntojen hinnoista Suomessa

 

Kalasataman ja Sörnäisten jälkeen haluan vielä muutamalla sanalla keskustella yleisesti asuntojen hinnoista Suomessa. Sekä Kalasataman että Sörnäisten kohdalla puhutaan kalliista asuinalueista. Helsingissä on kuitenkin vieläkin kalliimpia asuinalueita. Esimerkiksi Helsingin keskustassa, Kaartinkaupungissa asuntojen neliöhinta on yli 7000 euroa. Pääkaupunkiseutu on yleisesti ottaen kallista aluetta, keskimääräinen neliöhinta pääkaupunkiseudulla on yli 4000 euroa kun taas pääkaupunkiseudun ulkopuolella se on alle 2000.

Suomen halvimmat kerrostaloasunnot löytyvät tilaston mukaan Kainuusta ja Kymenlaaksosta. Myös esimerkiksi Pohjois-Karjalasta on mahdollista löytää hyvin edullisen asunnon. Usein maaseudun ja kaupunkien hintatasoissa voi olla suuria eroja, koska maaseudulla palvelujen taso on usein varsin heikko. Joillakin pienemmillä paikkakunnilla asuntojen neliöhinta saattaa olla vain joitakin satoja euroja kuten oheisesti artikkelista käy ilmi.

Asuntojen hintakehitystä on vaikea ennustaa. 90-luvun laman aikaan asuntojen hinnat lähtivät nopeaan laskuun ja moni asunnonostaja hävisikin tässä paljon rahaa. Samanlaisia asuntojen hintojen nopeaa laskua on nähty muuallakin Euroopassa viime vuosina, esimerkiksi Espanjassa ja Irlannissa.

Asuntojen hintaan vaikuttaa moni tekijä, alueen taloudellinen menestys, asukkaiden varallisuus sekä esimerkiksi lainansaantiin vaikuttavat tekijät. Myös esimerkiksi yliopiston sijainti paikkakunnalla voi nostaa asuntojen hintoja, tai jonkun merkittävän työpaikan.

Back To Top
Search
Total